maanantai 2. huhtikuuta 2018

Eskareiden pääsiäisturnaus, Sisu Hockey G11 la 31.3.2018

Pääsimme eskareiden (G11)kanssa ensimmäistä kertaa Sisun paidassa edustamaan joukkuettamme Hämeenkyröön. Päivä alkoi jo aikaisin aamulla ja jännitystäkin tuntui olevan ilmassa sopivasti. Vaikka pukukoppielämä onkin suurimmalle osalle 2011 syntyneistä pelaajista tuttua, niin nyt oli se päivä, jota oli odotettu. Tiedossa oli neljä 25 minuutin peliä.

Ensimmäinen peli pelattiin Hokkarit sinistä –joukkuetta vastaan. Joukkueemme jaettiin kahteen kentälliseen. Kentällisissä pelasivat maalivahti, kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustajaa. Peli oli hyvin tasaväkinen. Oli ilo huomata, että pelaajat olivat pukukopissa kuunnelleet valmentajia. Valmennus painotti syöttelyn tärkeyttä ja ihan koko joukkue muisti pelin ajan annetun ohjeen ja pelasi hienosti koko 25 minuuttia. Tuloksena olikin vähintään ansaittu tasuri 2 -2.

Toinen peli olikin vauhdikasta menoa. Sisun joukkue petrasi luistelunopeuttaan vastustajan mukana. KooVee Tampereelta olikin nopsajalkainen joukkue, joka jo osasi säilyttää pelipaikkansa ja juonia hyökkäyksiä meidän pelaajien päänmenoksi. Laukauksia todella ”satoi” Sisun maalin suuntaan ja ottelu päättyikin Sisun hävitessä 0 – 10 KooVee:lle. Vaikka tappio tulikin, niin pelissä nähtiin uhrautuvia heittäytymisiä kiekon eteen ja monia onnistuneita torjuntoja maalivahdilta.

Kolmas peli pelattiin hokkarit valkoista vastan. Maalivahtia vaihdettiin ja kentällisiä muutettiin niin, että pienet pelaajat saivat kokemusta eri pelipaikoilla pelaamisesta. Sisujoukkue kehitteli hienoja hyökkäyksiä ja teki paljon töitä maalin eteen. Hyökkäykset ja laukaukset vain kilpistyivät Hokkareiden maalivahdin hienoihin torjuntoihin. Mukana oli myös vähän huonoa onnea, sillä Sisulla oli paljon hyviä maalipaikkoja. Peli päättyi Hokkareiden voittoon 0 – 6 Sisusta.

Viimeinen peli alkoi ajoissa Kiekko-Ahmoja vastaan. Tauon aikana oli ehditty vetää henkeä, nauraa ja laulaa pukukopissa. Joukkue suunnitteli jo sopivan voittolurituksenkin pelin loppuun. Edellisten maalittomien pelien ei annettu enää haitata ja lähdettiin uusi jaloin uuteen peliin. Joukkueet olivat melko tasaväkisiä, mutta Kiekko-Ahmojen maalin viimeistelytaito toimi paremmin. Myös Sisun puolustus unohti pelipaikkansa aika-ajoin, joten siinä uutta harjoiteltavaa joukkueelle. Pelin lopputulos oli siis 2 – 7 Kiekko-Ahmojen hyväksi.

Päivä sisälsi paljon tapahtumia, muutaman mustelmankin, silti paljon onnistumisia ja iloisia ilmeitä. Mikä tärkeintä, niin eskarit hitsautuivat yhteen joukkueena, jonka on mukava jatkaa Sisukiekkoilua yhdessä uutena Sisuperheen jäsenenä syksyllä 2018. Kiitos kaikille mukana olleille. Erityiskiitos vanhemmille, valmennukselle, sekä kaikille taustajoukoille huoltoa unohtamatta. Ilman yhteistyötä tätäkään päivää ei olisi koettu ja jaettu pienten palaajien kanssa. Terveiset Hämeenlinnasta myös Hämeenkyröön Hokkareille!

P.S. Yhden Pienen Sisulaisen mielipide: ”Meidän pelit meni ihan hyvin, vastustajat olivat tosi hyviä. Sisussa on hauska pelata, koska on paljon hyviä pelaajia ja on paljon kivoja kavereita. Joukkueessa on myös hyviä maalintekijöitä. Mitalin saaminen oli erityisen mukavaa. Voin osallistua toistekin, kun lätkä on niin kivaa!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti