Pääsimme eskareiden (G11)kanssa ensimmäistä kertaa Sisun paidassa edustamaan joukkuettamme Hämeenkyröön. Päivä alkoi jo aikaisin aamulla ja jännitystäkin tuntui olevan ilmassa sopivasti. Vaikka pukukoppielämä onkin suurimmalle osalle 2011 syntyneistä pelaajista tuttua, niin nyt oli se päivä, jota oli odotettu. Tiedossa oli neljä 25 minuutin peliä.
Ensimmäinen peli pelattiin Hokkarit sinistä –joukkuetta vastaan. Joukkueemme jaettiin kahteen kentälliseen. Kentällisissä pelasivat maalivahti, kaksi hyökkääjää ja kaksi puolustajaa. Peli oli hyvin tasaväkinen. Oli ilo huomata, että pelaajat olivat pukukopissa kuunnelleet valmentajia. Valmennus painotti syöttelyn tärkeyttä ja ihan koko joukkue muisti pelin ajan annetun ohjeen ja pelasi hienosti koko 25 minuuttia. Tuloksena olikin vähintään ansaittu tasuri 2 -2.
Toinen peli olikin vauhdikasta menoa. Sisun joukkue petrasi luistelunopeuttaan vastustajan mukana. KooVee Tampereelta olikin nopsajalkainen joukkue, joka jo osasi säilyttää pelipaikkansa ja juonia hyökkäyksiä meidän pelaajien päänmenoksi. Laukauksia todella ”satoi” Sisun maalin suuntaan ja ottelu päättyikin Sisun hävitessä 0 – 10 KooVee:lle. Vaikka tappio tulikin, niin pelissä nähtiin uhrautuvia heittäytymisiä kiekon eteen ja monia onnistuneita torjuntoja maalivahdilta.
Kolmas peli pelattiin hokkarit valkoista vastan. Maalivahtia vaihdettiin ja kentällisiä muutettiin niin, että pienet pelaajat saivat kokemusta eri pelipaikoilla pelaamisesta. Sisujoukkue kehitteli hienoja hyökkäyksiä ja teki paljon töitä maalin eteen. Hyökkäykset ja laukaukset vain kilpistyivät Hokkareiden maalivahdin hienoihin torjuntoihin. Mukana oli myös vähän huonoa onnea, sillä Sisulla oli paljon hyviä maalipaikkoja. Peli päättyi Hokkareiden voittoon 0 – 6 Sisusta.
Viimeinen peli alkoi ajoissa Kiekko-Ahmoja vastaan. Tauon aikana oli ehditty vetää henkeä, nauraa ja laulaa pukukopissa. Joukkue suunnitteli jo sopivan voittolurituksenkin pelin loppuun. Edellisten maalittomien pelien ei annettu enää haitata ja lähdettiin uusi jaloin uuteen peliin. Joukkueet olivat melko tasaväkisiä, mutta Kiekko-Ahmojen maalin viimeistelytaito toimi paremmin. Myös Sisun puolustus unohti pelipaikkansa aika-ajoin, joten siinä uutta harjoiteltavaa joukkueelle. Pelin lopputulos oli siis 2 – 7 Kiekko-Ahmojen hyväksi.
Päivä sisälsi paljon tapahtumia, muutaman mustelmankin, silti paljon onnistumisia ja iloisia ilmeitä. Mikä tärkeintä, niin eskarit hitsautuivat yhteen joukkueena, jonka on mukava jatkaa Sisukiekkoilua yhdessä uutena Sisuperheen jäsenenä syksyllä 2018. Kiitos kaikille mukana olleille. Erityiskiitos vanhemmille, valmennukselle, sekä kaikille taustajoukoille huoltoa unohtamatta. Ilman yhteistyötä tätäkään päivää ei olisi koettu ja jaettu pienten palaajien kanssa. Terveiset Hämeenlinnasta myös Hämeenkyröön Hokkareille!
P.S. Yhden Pienen Sisulaisen mielipide: ”Meidän pelit meni ihan hyvin, vastustajat olivat tosi hyviä. Sisussa on hauska pelata, koska on paljon hyviä pelaajia ja on paljon kivoja kavereita. Joukkueessa on myös hyviä maalintekijöitä. Mitalin saaminen oli erityisen mukavaa. Voin osallistua toistekin, kun lätkä on niin kivaa!”
maanantai 2. huhtikuuta 2018
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
Sisun 10 joukkueet menestyivät miniturnauksessa
Sisu 10 –joukkue järjesti kauden viimeisen pelitällitapahtuman viime sunnuntaina. Mukana pelitapahtumassa oli kaksi peliryhmää Riihimäen Kiekko-Nikkareista, Valkeakosken Kiekko-Ahmoista ja Forssan FoPS:ista sekä yksi peliryhmä Urjalan USiKista. Myös Sisu osallistui kahdella peliryhmässä Sisu siniset ja Sisu mustat.
Sisu siniset urakoivat neljä ottelua. Ensimmäisessä ottelussa oli vastassa Kiekko-Ahma sininen ja Sisu hoiti voiton kotiin lukemin 5-3. Heti perään Sisu siniset saivat vastaansa Kiekko-Ahmat valkoisen. Sisu hallitsi peliä ja otti voiton selvin lukemin 5-1. Seuraavaksi siniset pääsivät pienelle tauolle ennen USiKi ottelua. Ottelusta muodostui erittäin tiukka ja se päättyikin tasapeliin 3-3. Pienen tauon jälkeen jo vähän uupunut joukkue kohtasi Kiekko-Nikkarit blackin ja joutui antamaan periksi lukemin 3-8. Neljästä ottelusta kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio.
Myös Sisu mustilla oli ohjelmassa neljä ottelua. Ensimmäisessä ottelussa oli vastassa Kiekko-Nikkarit black. Sisu voitti tiukan ottelun 3-2. Heti perään Sisu siniset saivat vastaansa Kiekko-Ahmat valkoisen. Sisu hallitsi peliä ja otti voiton 3-1. Seuraavaksi mustat pääsivät pienelle tauolle ennen seuraavaa ottelua. Vastaan luistelu Kiekko-Nikkarit Yellow. Ottelusta muodostui erittäin tiukka ja se päättyikin Sisun voittoon 4-3. Viimeisen ottelunsa Kiekko-Ahma sinisiä vastaan Sisu mustat voitto näytöstyyliin 7-2. Neljästä ottelusta neljä voittoa!
Sisu 10 pelaa vielä kauden päätteeksi Sisu Hockeyn päätösturnauksessa 14.4.2018 sekä Sisu10-turnauksessa 21.4.2018.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Sisu B voitti hopeaa
Sisu Hockey Hämeenlinna ry:n B-nuoret voittivat Jääkiekkoliiton aluedivisioonassa hopeaa. Mitalit ratkesivat viikonlopun otteluissa, kun Oulunkylän Kiekko varmisti sarjavoiton. Sisu voitti kotiottelussaan Harjun Kiekon Lohjalta selvin lukemin 7-3 ja jätti Kirkkonummen Salamat pronssille.
Sarjan kärkikolmikon kamppailu mitaleista oli tiukka alusta asti. Loppupisteissä Sisu ja Salamat olivat tasoissa, joten maaliero ratkaisi sijoituksen. Sisun maaliero oli 25 ja Salamoiden 19, joten Sisu nappasi hopean. Sisu oli sarjan ainoa joukkue, joka voitti kultajoukkue OKK:n. Sisun pelaajat dominoivat sarjan pistepörssissä; Roni Rönkkönen voitti ylivoimaisesti pistepörssin 45 pisteellä, kakkosena oli Sisun Santeri Helminen 30 pisteellä, kuudentena Jooseppi Konttila 22 pisteellä ja sijalla 10 Miikka Viitaniemi 18 pisteellä.
”Päättynyt kausi oli Sisu B-nuorille ensimmäinen yhteinen. Joukkueesta löytyy valtava määrä yksilötaitoja, mutta niiden valjastaminen joukkueen käyttöön eli viisikkopelaaminen on ollut kauden haaste. Siinä on kehitytty paljon ja kehitys varmasti jatkuu ensi kaudella, kun siirrymme pelaamaan A-nuorten aluesarjaa. Ehkä huikeinta on ollut joukkueen mahtava yhteishenki. Joukkueeseen mahtuu vielä muutama pelaaja”, kertoo vastuuvalmentaja Pekka Pohjanvirta
Sisu B-nuorissa pelaavat Juho Alaspää, Santeri Helminen, Jesse Häkämies, Leevi Impola, Iivari Joensuu, Jooseppi Konttila, Pauli Lehtomurto, Joni Mustiala, Edwin Mustonen, Lauri Olkinuora, Patrik Pohjanvirta, Roni Rönkkönen, Jami Salminen, Leevi Sarviluoma, Miikka Viitaniemi sekä maalivahdit Valtteri Koskelin ja Ville Nurminen. Joukkuetta valmentavat Pekka Pohjanvirta ja Arto Käki.
Tulokset B-nuorten aluedivisioona:
1. Oulunkylän Kiekko OKK Helsinki 18 p.
2. Sisu Hockey Hämeenlinna 15 p.
3. Kirkkonummen Salamat 15 p.
4. HAKI Akatemia Lohja 10 p.
5. Viikingit Helsinki 9 p.
6. IHK Helsinki 6 p.
7. EPS Espoo 4 p.
8. Wolf Sipoo 3 p.

Sisu 07 päätti kautensa vierasvoittoon
Sisu 07 joukkue pelasi viimeisen sarjaottelunsa viime sunnuntaina Hollolassa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli erittäin tasaväkinen ja päättyi Pelicansin voittoon 5-4. Tällä kertaa Sisu lähti otteluun tavoittena voitto. Sisu hallitsi kiekkoa ja koko ottelua, mutta maalinteko oli vaikeaa. Vastustajan maalivahti torjui ottelussa 35 kertaa varmasti ja taitavasti. Sisun pelaajat eivät tästä lannistuneet vaan ottivat yhä uusia kikkoja ja ennen kaikkea syöttöpelin käyttöönsä. Yksin yrittämällä ei maaleja herunut.
Ensimmäisessä erässä Pelicans teki avausmaalin ajassa 9:32. Sisu tahkosi vastaustajan maalilla ilman tulosta, kunnes ajassa 14:29 puolustaja Tuukka Koivumäki vihdoin löysi raon, josta kiekon sai vastustajan verkkoon. Maalin syötti Leevi Huuskonen. Erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1-1.
Toisessa erässä Sisu hallitsi kiekkoa ja maalinteossa onnistuivat Jaanos Paajanen (syöttäjänä Jimi Laakso), Asseri Vuolle (syöttäjänä Peter Pohjanvirta) sekä Eemeli Ahvenharju (syöttäjinä Leevi Huuskonen ja Jimi Härkönen). Vastustajan Niklas Meiseri, joka syötti Pelicansin 1. maalin, teki kaksi maalia. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 4-3 Sisun johtaessa.
Kolmannessa erässä Sisu teki vielä 5 maalia; maalit tekivät Jimi Härkönen, Jaanos Paajanen, Eemeli Ahvenharju (syöttäjinä Asseri Vuolle ja Leevi Huuskonen), Rasmus Narsakka (syöttäjä Jaanos Paajanen) ja Leevi Huuskonen. Pelicansin Meiseri käytti mailaansa aktiivisesti ja teki joukkueelleen vielä kaksi maalia. Tosin toinen meni maaliin vasta loppusummerin soitua tuomareiden kuitenkin hyväksyttyä maalin.
Ottelu päättyi Sisulle lukemin 9-5. Tähän oli hyvä päättää sarjapelit, joita Sisu 07 pelasi yhteensä 18 kpl. Näistä voitettiin 9 peliä ja 2 ottelua päättyi tasapeliin.
lauantai 10. maaliskuuta 2018
maanantai 12. helmikuuta 2018
Sisu 07 otti murskavoiton Urjalasta
Sisu 07 kohtasi Hämeen alueen E2-ikäluokan AA:n sarjan kotiottelussa sunnuntaina Urjalan Sisukiekon. Joukkueiden edellinen kohtaaminen lokakuussa Urjalassa päättyi Sisun voittoon 8-3. Tällä kertaa Sisun pojat eivät antaneet mitään armoa USiKille. Sisu piti kiekkoa hallussaan lähes koko ottelun kolme erää. Peli pyöri kuin aikuisten pelissä ylivoimalla Urjalan päässä kiekon vaihtaessa omistajaa napakoin syötöin. Sisun maalivahti Ilmari Rantakarilla oli yksinäistä omassa päässään, torjuntoja tuli koko pelissä yhteensä 5 kpl (2,3,0).
Sisun maalikimara alkoi jo kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen Jimi Härkösen avausmaalilla. Jimi teki hattutempun jo ensimmäisessä erässä, joka päättyi Sisulle 5-0. Toisessa erässä USiKi sai peliinsä vähän puhtia. USiKin paras pelaaja oli ylivoimaisesti maalivahti, joka piti joukkuetta pystyssä koko pelin ajan. Isokokoinen, peittävä ja ketterä maalivahti torjui Sisun vetoja ottelun aikana yhteensä 53 kpl! Toisen erän jälkeen peli oli Sisulle jo 7-0. Kolmannessa erässä Sisu teki vielä kaksi maalia; peli päättyi Sisulle 9-0.
Peli oli Sisulle hankala pelattava, koska vastustajan pelirytmi oli todella hidas. Peliä vaikeutti myös vastustajan maalivahdin taitava peli; toisaalta se pakotti Sisun pelaajat yhteistyöhön, yksin yrittämällä kiekkoa oli vaikea saada vastustajan verkkoon. Ottelun pistekunkku oli Jimi Härkönen 4 maalilla ja syöttökunkku Artur Bilan 3 maalisyötöllä. Pisteitä tekivät myös Jami Salo (2+0), Tuukka Koivumäki (1+1), Asseri Vuolle (1+0), Jaanos Paajanen (1+0), Rasmus Narsakka (0+1), Leevi Huuskonen (0+1) sekä Aku Mäenpää (0+1). Tsempparikiekon sai Sisun puolustaja Peter Pohjanvirta.

Sisu B nousi sarjassaan toiseksi
Sisun B-nuorten aluedivisioonan kuudes pelikierros pelattiin viikonloppuna. Sisulla oli vuorossa kotiottelu ja vastaan luisteli Espoon Palloseura. Ottelu oli Sisun hallussa käytännössä alusta loppuun asti. Maalihanat aukesivat ajassa 1:46 kun Sisun Jooseppi Konttila laukoi maalin Iivari Joensuun ja Roni Rönkkösen syötöistä. 30 sekuntia ensimmäisestä maalista oli vuorossa Sisun Jami Salminen, joka pisti kiekon verkkoon Santeri Helmisen ja Patrik Pohjanvirran avustamana. Ensimmäisen ylivoimamaalin teki taituri Roni Rönkkönen Lauri Olkinuoran ja Jooseppi Konttilan avittamana. Neljännen maalin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Sisun maalivahti Valtteri Koskelin, joka syötti kiekon Jooseppi Konttilalle keskushyökkääjä Rönkkösen viimeistellessä maalin. Erätauolle mentiin lukemissa 5-2, Sisun viidennen maalin teki taas parivaljakko Rönkkönen-Konttila.
Toisessa erässä Sisu kiri tahtia ja teki vielä kolme maalia, joiden viimeistelyistä vastasivat Santeri Helminen, Jooseppi Konttila ja avausmaalinsa tehnyt Leevi Impola. EPS oli aika vaisu eikä saanut mitään aikaan toisessa erässä. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 8-2. Hidas pelitempo ja selvä johtoasema sai Sisun pelaamaan vähän löysästi ja huolimattomasti. Vastustaja pääsi rökittämään kahdesti, mutta tuli Sisullekin vielä yksi maali, jonka laukoi Jami Salminen. Ottelu oli siisti sekä vähäjäähyinen ja päättyi Sisun voittoon 9-4. Sisun pistekunkkuja olivat Roni Rönkkönen 3+3 ja Jooseppi Konttila 2+5. Pisteille pääsivät myös Jami Salminen 2+0, Santeri Helminen 1+1, Iivari Joensuu 0+2, Leevi Impola 1+0, Patrik Pohjanvirta 0+1 ja Valtteri Koskelin 0+1.
Kuuden pelikierroksen jälkeen Sisu nousi sarjassa toiseksi tasapisteillä kärjen Oulunkylän kiekon ja kolmannen Kirkkonummen Salamien kanssa. Sijoitukset ratkaisee joukkueiden tehtyjen ja päästettyjen maalien ero. Roni Rönkkönen johtaa selvästi koko sarjan pistepörssiä 23 pisteellä kuudesta ottelusta; ottelukeskiarvo huikea 3,8! 10 parhaan listalta löytyvät Sisun Jooseppi Konttila sijalta 4 (16 p.) ja Santeri Helminen sijalta 6 (15 p.).
Sarjassa on kahden viikon tauko Helsingin seudun hiihtoloman vuoksi, joten Sisu pelaa seuraavan kerran 24.2 Espoossa.

maanantai 5. helmikuuta 2018
Sisu B jatkaa voittokulkuaan
Sisun B-nuoret aluedivisioonan viides pelikierros pelattiin viikonloppuna. Sisu matkasi sunnuntaina Sipooseen, jossa vastaan luisteli Sipoon Wolf. Vastustaja jäi Sisun jalkoihin eikä jaksanut keskittyä puhtaaseen pelaamiseen vaan otti käyttöönsä jääkiekkoon kuulumattomat keinot. Onneksi vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Sisu otti sarjassa neljännen perättäisen voiton, tällä kertaa lukemin 8-4. Maaleja mättivät tällä kertaa Roni Rönkkönen, Jesse Häkämies, Leevi Sarviluoma, Joni Mustiala ja Patrik Pohjanvirta. Sarviluoma teki hattutempun ja Rönkkönen tällä kertaa kaksi maalia ja yhden syötön. Sisun maalien syöttökuningas oli Santeri Helminen, joka syötti peräti 4 maalia. Syöttöpisteitä ansaitsivat Rönkkösen lisäksi Pauli Lehtomurto 2, Iivari Joensuu 1, Miikka Viitaniemi 1, Jami Salminen 1, Juho Alaspää 1 ja Joni Mustiala 1.
Viiden pelikierroksen jälkeen Sisu on sarjassa kolmantena tasapisteillä Oulunkylän Kiekko-Kerhon kanssa 8 pisteellä. OKK on toisena paremman maalieron siivittämänä. Sarjaa johtaa Kirkkonummen Salamat 10 pisteellä. Roni Rönkkönen johtaa selvästi koko sarjan pistepörssiä 17 pisteellä viidestä ottelusta; ottelukeskiarvo huikea 3,4! 10 parhaan listalta löytyy Sisun Santeri Helminen sijalta 4 (13 p.) ja Jooseppi Konttila sijalta 10 (10 p.).
Sarja jatkuu ensi lauantaina Hakiolla klo 12.45 Sisun kotipelillä; vastaan luistelee Espoon Palloseura.

Sisu 07 vei voiton Pelicansilta
Sisu 07 kohtasi Hämeen alueen E2-ikäluokan AA:n sarjassa sunnuntaina Pelicansin Heinolasta. Sisu kärsi tappion 4-7 Pelicansille vieraillessaan Heinolassa 21.1.2018. Nyt oli revanssin vuoro. Heti ottelun alusta lähtien Sisu hallitsi peliä. Kiekko vaihtoi ripeästi omistajaa ja kauan kaivattu viisikkopeli näytti sujuvan. Pelicansin maalivahti piti joukkuetta pystyssä koko ottelun ajan torjuen ilmiömäisesti Sisun poikien vedot. Maalihana aukesi 9 minuutin pelin jälkeen, kun Jimi Härkönen veti kiekon vastustajan verkkoon Artur Bilanin syötöstä. Heti perään Sisu rokotti uudelleen ylivoimalla, tällä kertaa maalin taituroi Julius Narsakka Jaanos Paajasen syötöstä. Erän lopulla Pelians onnistui ja kavensi tilanteen 1-2.
Toisessa erässä Pelicans tasoitti jo tilanteen 2-2, kunnes Sisun puolustaja Peter Pohjanvirta laukoi upean johtomaaliin Julius Narsakan syötöstä ja nosti Sisun takaisin taistelemaan voitosta. Pelicans tasoitti tilanteen ajassa 36.23, joten erätauolle lähdettiin tasalukemin 3-3. Pieni tauko ja valmennuksen ohjeet tekivät terää, Sisu lähti vauhdilla kolmanteen erään; Jami Salo taituroi Sisun neljännen maaliin jo ensimmäisellä minuutilla Jaanos Paajasen syötöstä. Minuuttia myöhemmin Asseri Vuolle onnistui karkaamaan Jimi Härkösen syötön turvin vastustajan puolustajilta ja pääsi kikkaamaan maalivahdin kahville. Ottelu päättyi Sisun ansaittuun voittoon 5-3. Sisu jatkaa sarjaansa kotipelillä ensi sunnuntaina, kun vastaan luistelee Urjalan Sisukiekko.
Pelicansia peliä rikkoi jatkuvat jäähyt. Sisu ei saanut koko ottelussa yhtäkään jäähyä, kun taas vastustaja istui jäähypenkillä 8 kertaa. Syinä jäähyihin olivat perinteiset kampitus, huitominen ja koukkaaminen. Valitettavasti useilla Hämeenlinnan ulkopuolisilla paikkakunnilla kohtaamme joukkueita, jotka pelaavat ”rumaa peliä” rikkoen jatkuvasti paikallisten tuomareiden puuttumatta asiaan. Kun nämä vierasjoukkueet tulevat vastavuoroisesti Hämeenlinnaan pelaamaan, jäähyjä satelee hämeenlinnalaisilta tuomareilta. Onneksi meillä on hyvät ja taitavat tuomarit, jotka karsivat tällaisen pelitavan alkuunsa.
maanantai 22. tammikuuta 2018
Sisu 10:n pelitälleissä pelattiin 12 ottelua
Sisu Hockeyn 10-ikäisten joukkue järjestää kerran kuukaudessa Hakiolla ison pelitapahtuman, johon osallistuu useita lähiseudun joukkueita. Pelitällit järjestettiin sunnuntaina jo kolmannen kerran. Mukana oli Sisun kahden joukkueen lisäksi kaksi joukkuetta Riihimäen Kiekko-Nikkareista ja neljä joukkuetta HPK:sta. Pelitällit ovat hyvää harjoitusta G-ikäisille eli ekaluokkalaisille pelaajan aluille. Samalla vanhemmat saavat harjoitusta otteluiden järjestämiseen. Pelinohjaus, kuulutus ja kirjurin tehtävät ovat ainakin melkein yhtä jännittäviä kuin itse pelaaminen.
Sisun pelit sujuivat hienosti; pelaajien taidot ja yhteispelaaminen ovat kehittyneet paljon kauden aikana. Mukana on monia pelaajia, jotka ovat aloittaneet lajin vasta tällä kaudella ja siirtyneet joukkueeseen kiekkokoulun puolelta. Otteluiden maalierot olivat pieniä ja pelit tasaisia. Seuraavat pelitällit pelataan 25.2.2018.
Pelitällin tulokset:
15:05 - 15:27 Sisu Sininen - HPK Musta 2-2
15:30 - 15:52 Sisu Sininen - HPK Valkoinen 1-3
15:55 - 16:17 Sisu Musta - HPK Oranssi 0-1
16:20 - 16:42 Sisu Sininen - HPK Sininen 0-3
16:45 - 17:10 Sisu Musta - HPK Musta 0-2
17:15 - 17:40 Sisu Musta - HPK Sininen 2-6
15:05 - 15:27 Kiekko-Nikkarit D - HPK Valk 7-3
15:30 - 15:52 Kiekko-Nikkarit D - HPK Musta 5-5
15:55 - 16:17 Kiekko-Nikkarit P - HPK Sin 1-7
16:20 - 16:42 Kiekko-Nikkarit D - HPK Oranssi 4-2
16:45 - 17:10 Kiekko-Nikkarit P - HPK Valk 2-8
17:15 - 17:40 Kiekko-Nikkarit P - HPK Oranssi 3-7

Sisu B nousi voittoon kolmen maalin takaa
Sisun B-nuoret pelaavat kevätkaudella aluedivisioonaa, jossa on mukana Sisu Hockeyn lisäksi 7 joukkuetta pääkaupunkiseudulta. Sarjan kolmas pelikierros käynnistyi lauantaina, Sisun vieraaksi Hämeenlinnaan tuli Oulunkylän Kiekko Helsingistä. OKK lähti voimakkaasti liikkeelle ja ensimmäisen erän jälkeen vieraat johtivat jo 4-1. Erätauon jälkeen Sisun nuoret kuroivat maalieron kiinni ja toiselle erätauolle lähdettiin tasalukemin 4-4. Sisun uusi selkeä pelitapa toi tasaisen varmasti tulosta; ajassa 56:10 vastustaja otti aikalisän tilanteen ollessa Sisulle 7-5. 1,5 minuuttia ennen peliajan loppua OKK teki maalin. Tilanne oli 7-6. Ajassa 59.10 OKK otti maalivahdin vaihtoaitioon ja yritti saada tasoitusta aikaan kuudella kenttäpelaajalla. Riski ei onnistunut, Sisun pistetaituri Roni Rönkkönen teki Sisun kahdeksannen maalin OKK:n tyhjään maaliin. Hieno voitto 8-6! Rönkkönen osallistui pelissä 7 maalin tekemiseen ja nousi tutusti sarjan pistepörssin kärkeen.
Kolmen pelikierroksen jälkeen Sisu on sarjassa neljäntenä, mutta kaikilla kärkijoukkueilla on sama pistemäärä 4 pistettä, järjestys perustuu maalieroihin. Tästä on hyvä jatkaa sarjaa ensi viikonloppuna Malmilla, kun Sisu B kohtaa Itä-Helsingin Kiekon eli IHK:n.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)